Paperisotaa

Lomakkeiden täyttäminen tulee jokaisella eteen jossain vaiheessa elämää. Nythän mm. verottajalle ja Kelalle voi tehdä kätevästi ilmoitukset netissä. Helposti ja mukavasti. Ohjeet löytyy myös netistä.

Sen, sisälsikö edeltävä sarkasmia vai ei, jokainen voi itse päätellä. Yrittäjän arjessa paperin pyörittämistä riittää, varsinkin jos on palkkatyövoimaa ja itse koittaa saada paperityöt hoidettua. Paperityö on pakollinen osa yrityksen pyörittämistä ja on toki oma valinta hoitaako sen kaiken itse. Koska valinta on oma, ei liene oikeutta valittaa asiasta? Yrittäjyys on valinta ja sen pyörittämiseen liittyvät yksityiskohdat samaten. Maatilojen paperirallista riittäisi myös monta riviä kerrottavaa, mutta sanottakoon lyhyesti näin; jokainen joka on joskus tutustunut Kelaan ja sen paperiviidakkoon sekä tuskastunut byrokratian kankeuteen ei halua edes tietää millainen on maatilallisen paperitaakka. Mutta toki, valinta sekin on ryhtyykö maajussiksi vai ei.

Lasten ollessa pieniä ja kotihoidossa, verenpaineen varman nousun sai aikaan vuosittainen ilmoitus tuloista, siis mikäli sattui saamaan kotihoidontuen hoitolisää. Joskus tuli miettineeksi, miksi sellaisista asioista, joista oli edellisvuonna tehty selvitys ja muutoksia ei ole tapahtunut, piti tehdä uusi selvitys. Kotihoidontuen hoitolisää varten selvityksen tekeminen on onneksi vielä aika pieni juttu, jos ajatellaan millainen määrä virastoihin lähetellään selvityksiä milloin mihinkin asiaan liittyen. Joskus yön pimeinä hetkinä, vähän väsyneessä ja turhautuneessa mielentilassa, muistan pohtineeni eikö asioita voisi hoitaa helpommin? Kuitenkin myös lasten hoitaminen kotona on valinta, joten tässäkin on vain "kestettävä valintojensa hinta".

Asia, jota harva ihminen voi ennakoida tai tietoisesti valita on sairastuminen. Siinä vaiheessa kun itse tai joku perheenjäsenistä sairastuu vakavasti, punnitaan todellista kestokykyä ja jaksamista. Jos et osaa kysyä oikealta luukulta mihin tukiin, avustuksiin, palveluihin jne on oikeutettu, jäät ilman. Vaikka osaisit suunnistaa oikealle luukulle, saatat jäädä ilman apua. Esimerkiksi Kelan konttoreiden käytännöissä on varmasti eroja, mutta valitettavasti olen kantapäänkautta saanut huomata, ettei tietoa kovin helposti tarjota, edes silloin kun sitä suoraan osaa kysyä. Apua lomakkeiden täyttämiseen ei ole helppo saada, samoin kuin tyhjentävää vastausta siihen, onko kaikki tarvittavat liitteet varmasti hakemuksen mukana. Hakemuksia täyttäessä, kaikista lääkärintodistuksista, -lausunnoista ja suosituksista huolimatta, voi käydä niin, ettei tilanteen haastavuus välity päättäjälle ja tukea ei heru. Valittaa ei kannata, sillä valituksen käsittely kestää kohtuuttoman kauan. Uuden hakemuksen tekeminen on helpoin vaihtoehto jos hylsy tulee.

Itse en jaksanut selvittää lapsen sairastuttua vakavasti mitä kaikkea tukea olisimme voineet saada. Arjessa oli tarpeeksi tekemistä. Firman asioita piti pyörittää ja muutkin omat vastuut hoitaa. Vasta monta kuukautta jatkuneen infektioeristyksen jälkeen tuli mieleen, että omaishoidon tuen kriteerit lienee täyttyisivät, mutta koska omaishoidintukea ei kunnalta voi takautuvasti saada, tuntui turhalta ryhtyä prosessiin. Halusin olla optimisti ja uskoa erityksen loppuvan pian. Todellisuudessa eristys kesti lähes vuoden. Sen aiheuttamien taloudellisten tappioiden määrää en uskalla edes arvella. Apua olisi tarvittu myös vanhempien jaksamiseen, mutta väsyneenä ei jaksanut etsiä luukkua, jolta sitä olisi voinut saada.

Meidän perheessä tilanne oli vielä "helppo" verrattuna moniin muihin. Pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmat ovat järjestelmän armoilla. Lapsen vanhemman ajasta huomattava osa voi kulua paperihelvetin pyörittämiseen, tukivälineiden, terapioiden, kuntoutuksen ja vaikka minkä muun asian metsästämiseen, siinä lapsen hoitamisen ohessa. Valitettavan monesti kuulee miten niistä tukimuodoista, joihin on oikeutettu, joutuu todella kynsin ja hampain taistelemaan. Miksi tilanne on tämä? Ihminen, jonka arjessa selviäminen on jo haastavaa, on heikoilla kun pitää ruveta yksitellen taistelemaan siitä, että saa sen mihin on oikeutettu. Lisäksi hämmästelen suuresti miksi ihmeessä samoja lappuja joutuu täyttelemään uudestaan myös silloin kun tilanne on säilynyt ennallaan.

Miten Suomeen on luotu tukijärjestelmä, joka vaatii lomakerallia ja samojen papereiden  lähettämistä moneen kertaan? Millä oikeudella toisen ihmisen aikaa tuhlataan tällä tavalla? Eikö olisi kaikkien edun mukaista, että nämä asiat hoituisivat joustavasti? Minusta esimerkiksi omaishoidontuki pitäisi siirtää kunnan vastuulta pois, sillä käytännöt ovat hyvin kirjavat eri puolilla Suomea. Tuki ja apu pitäisi saada yhdeltä luukulta, riippumatta siitä missä päin Suomea asut ja sitä pitäisi todella saada, eikä joutua taistelemaan sen puolesta. On uskomattoman epäreilua, että ihminen, joka on apuun oikeutettu joutuu juuri sillä hetkellä kun on jo loppuun väsynyt, taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Tämä on toki hyvä keino pitää huoli näennäisistä säästöistä; ei tarvitse maksaa eikä auttaa kun byrokratialla saadaan rutistettua viimeisetkin mehut ihmisestä. Tämän jälkeen kun ei jää enää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää jotenkin selviytyä.

Tuttu paikka

Edellisen kirjoituksen jälkeen olen ehtinyt tutustua paikalliseen terveydenhoitoon tarkemmin ja päivystys on aiempaakin tutumpi paikka. Jotain positiivista tässä päivystykseen perehtymisessä kuitenkin on; minulle selvisi, kuinka fiksua väkeä päättäjien joukosta löytyy! Kirjoitin viimeksi sairaanhoitajien reseptinkirjoituskoulutuksesta. Toivoin sen mahdollistavan paljon ja helpottavan lääkäreiden työtaakkaa. Tämä toiveeni on osittain toteutunut, sillä kaukaa viisaina tähän mahdollisuuteen oli täällä osattu tarttua. Kolme sairaanhoitajaa on käynyt koulutuksen ja kevään aikana he pääsevät aloittamaan uuden työnsä. Lääkäreiden suhtautuminen on ollut kuulemma todella positiivista ja kannustavaa koko opiskeluajan ja odotukset ovat kaikilla korkealla.

Haaveeni sairaanhoitajasta kirjoittamassa lapselle vaikkapa korvatulehdukseen antibioottikuurin, ei toteudu. Alle 15-vuotiaalle koulutuksen saaneet sairaanhoitajat eivät voi lääkkeitä määrätä. Toivottavasti nämä koulutetut sairaanhoitajat riittäisivät kuitenkin purkamaan painetta päivystyksestä odotetulla tavalla, sillä silloin lääkärit ehtisivät hoitaa nopeammin myös pikkupotilaiden vaivat ja turhalta pompottelulta ovelta toiselle ehken vältyttäisiin.

Lääkäriin tarttis päästä?

Joku perheenjäsen sairastuu, pitäisi päästä lääkäriin, mutta voi miksi se on niin vaikeaa? Tätä aihetta on ruodittu mediassa jo vuosia, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Lennokkaita kokemuksia suomalaisesta päivystyskulttuurista on näkynyt blogeissa ja varmasti jokaisella olisi omansa kerrottavana. Minullakin, mutten nyt ala ruotia epäonnistuneiden päivystysreissujen yksityiskohtia. Kokeumuksen kautta on kuitenkin käynyt selväksi, ettei päivystys useinkaan ole tehokas ja toimiva. Alueella, jolla asun, on käytäntönä varata aika päivystävälle lääkärille. Useimmiten lääkärin aikataulu on 2-4h myöhässä. Sinänsä ymmärrettävää, sillä päivystävän lääkärin täytyy hoitaa ambulanssilla tulevat tapaukset siinä missä ajan varanneetkin. Lääkäriä en halua tässä syyttää työn tehottomuudesta, vaikka joskus harmittaakin kun lääkäri on yksin huoneessaan puolikin tuntia ilman potilasta. Ymmärrän lääkäri tekee työtään myös silloin kun potilas ei ole paikalla. Raportit on tehtävä, selvitettävä asioita... Sitä en kuitenkaan ymmärrä miksi korkeasti koulutettu lääkäri, jolle maksetaan sen mukaisesti myös kovaa palkkaa, vastaa yksin päivystystehtävistä. Päivystyspotilaiden joukossa on monenlaista vaivaa, korvatulehduksesta angiinaan, saikkulapun jonottajia, ihmisiä, jotka tarvitsevat lähetteen eteenpäin labraan tai röntgeniin. On akuutteja tapauksia ja vähemmän kiireellisiä, mutta sitäkään sen enempää ruotimatta menen asian ytimeen.
Perusterveydenhuollon ongelmia ovat mm. lääkäripula, korkeat palkat ja erikoissairaanhoidon kustannukset, jotka yhdessä muiden terveydenhuollon kulujen kanssa käyvät raskaasti kuntien kukkaron päälle, syöden näin mahdollisuuden panostaa ennataehkäisevään työhön. Paikkakuntien väliset erot ovat valtavia ja onnistumista palveluiden järjestämisessä ei takaa suuri kuntakoko, joskus päinvastoin. Kun ajatellaan terveyskeskuslääkärin työnkuvaa, se vaatii valtavan suurta ja laajaa asiantuntemusta. Erikoissairaanhoito on kallista ja kuormittuu turhaan, jos terveyskeskuslääkärin ammattitaito ei ole riittävä. Mielestäni varsinkaan pienten terveyskeskusten päivystys ei ole oikea paikka nuorille, kokemattomille lääkäreille. Toki oppia pitää saada, mutta jos päivystystä on hoitamassa yksin lääkärinalku, jonka jatkuvasti täytyy kysyä neuvoa sairaalasta asiantuntijoilta voidakseen hoitaa potilaansa, onko se muka hyvä ratkaisu kenenkään kannalta? Eikö riittävä tietotaito pitäisi hankkia sellaisessa yksikössä, jossa työnohjaus hoituu ja liian vaativat tapaukset on mahdollista siirtää ammattitaitoisemmalle lääkärille? Lääkärit ovat terveyskeskuksissa ylityöllistettyjä ja siksi pysyvää työvoimaa on vaikea saada. Tämä käy kalliiksi monella tapaa, sillä vuokrafirmojen kautta pätkiä talossa viettävät lääkärit eivät ole kenekään etu.

Nykyinen järjestelmä asuinpaikkakunnallani on minun näkövinkkelistä katsottuna monella tapaa hyvä, mutta korjattavaakin löytyy paljon. Ja väitän näiden korjattavien asioiden olevan ongelmana muuallakin. Ainakin jokaisella paikkakunnalla, jossa minä olen asunut, näihin samoihin juttuihin on törmännyt.
Minusta on sietämätöntä, että lääkärin työaikaa tuhlataan, sillä se kuormittaa turhaan lääkärin jaksamista ja on lisäksi eurojen hukkaan heittämistä! Osan lääkärin tehtävistä voisi hyvin siirtää sairaanhoitajille nykyisen reseptikoulutuksen ja sen mahdollistaman reseptinkirjoitusoikeuden turvin. Ilmottautumisvaiheessa arvioitaisiin onko potilaan vaiva sellainen, jonka hoidossa suurella todennäköisyydellä tarvitaan lääkäriä. Muussa tapauksessa potilas menisi sairaanhoitajan vastaanotolle, jossa voisi ottaa peruspikatestit, katsoa korvat, kurkun, mitata verenpaineen eli tehdä sen mitä joillain paikkakunnilla jo tehdäänkin ennen lääkärille pääsyä. Ongelmallista tässä nykyisessä käytännössä on se, että mikäli sairaanhoitaja huomaa lapsella vaikkapa korvatulehduksen, johon tarvitaan ab-kuuri, hän ei voi sitä määrätä vaan asia siirtyy lääkärille. Sairas lapsi joutuu jonottamaan lääkärille pääsyä, vaikka syy sairastamiseen on jo todettu. Jatkumona tähän perustarkastukseen sairaanhoitajan pitäisi voida tarvittaessa määrätä tiettyjen peruspöpöjen nujerrukseen lääkekuurin sekä kirjoittaa 3 päivää saikkua. Pidemmät sairauslomalaput olisivat lääkärin takana. Mikäli vaiva osoittautuisi sairaanhoitajan tutkimusten jälkeen sellaiseksi, jonka hoidossa tarvitaan lääkäriä, olisi perustiedot jo olemassa. Koska osa päivystyspotilaista saisi avun sairaanhoitajalta, päivystävän lääkärin tehtäväksi jäisi hoitaa ne potilaat, jotka ovat akuutin lääkäriavun tarpeessa. Tällaisen ratkaisun pitäisi vähentää jonotusaikaa, joka on sekä potilaan että terveyskeskuksen etu ja mahdollistaa henkilökunnan tehokkaamman työajan käytön. Sairaanhoitaja, jolla reseptinkirjoitusoikeus on, saisi toki parempaa palkkaa kuin sellainen, jolla sitä ei ole, mutta jos sairaanhoitajan ja lääkärin yhdessä hoitamien potilaiden määrä päivätasolla nousee selvästi, tulisi järjestelystä väkisin myös säästöä. Jos päivystyspuoli toimisi tehokkaasti, pitäisi tämän näkyä myös muiden lääkäriaikojen tarpeessa ja niiden saatavuudessa.

Linkkejä kirjoituksiin sairaanhoitajien reseptikoulutukseen ja reseptinkirjoitusoikeuteen liityen: 

Ensimmäisille hoitajille oikeus kirjoittaa reseptejä

Sairaanhoitajat pääsevät kirjoittamaan lääkereseptejä

Sairaanhoitajille oikeus reseptien kirjoittamiseen

Sairaanhoitajien reseptikoulutus käynnistyy

Mitä lisäkoulutusta tarvitaan, jotta sairaanhoitaja voi kirjoittaa reseptin?

Säästötalkootko?

Mielikuva ohjeistuksesta tämän ajan suomalaiselle: "Säästä, säästä, säästä, mutta muista hyvä ihminen myös kuluttaa! Älä pyydä yhteiskunnalta mitään, sillä sisu ja itse selviytyminen on suomalaisuutta! Niitä arvokkaita työvuosia pitäisi vielä jostain nyhtää lisää, ei ole aikaa opiskeluun, perheen perustamiseen, sairastamiseen, mutta ei kyllä parane vanhaksikaan tulla! Jokainen veroeuro kanna kiltisti valtion kassaan ja muista hymyillä tehdessäsi niin; pidäthän huolen lapsista ja vanhuksista."

Suomen talous on vaikeuksissa, sitä tietoa tulee joka tuutista, vaikkakin totuutta pyritään aika ajoin kaunistelemaan. Enää ei kuitenkaan voi väittää ongelman olevan vain kreikkalainen tai etelä-eurooppalainen, sama taloustauti jyllää joka puolella; kulutetaan enemmän kuin tuloja on! Presidentti Sauli Niinistö on näyttänyt esimerkkiä ja pyytänyt alentamaan palkkaansa. Säästöä tästä ei valtion kassaan tule vuositasolla kovin paljoa, jos koko budjettia pohtii, mutta alku sekin on. Tämä teko yhdessä uudenvuodenpuheen kanssa on saanut aikaan mielipiteitä puolesta ja vastaan. Pelätään esimerkin mm. aiheuttavan paineita kaikkien suomalaisten palkkojen laskemiseen ja seurauksena maksukyvyn heikkenevän erityisesti niillä, joilla tulot ovat niukat muutenkin. Minun villi veikkaus on, ettei tulotaso kerro vielä maksukyvystä mitään. Yli varojensa voi elää ihan kuka tahansa! Toinen ääripää on innoissaan palkka-alesta ja toivoo erityisesti pomojen ja kansanedustajien osoittavan inhimillisyyttä näinä vaikeina aikoina. Jotkut rohkeat ovat olleet valmiita tarkastamaan omaa palkkaansa alaspäin, sen sijaan että osoittelisivat vain naapureita ja vaatisivat heiltä uhrautumista yhteiseksi hyväksi.

Rahaa menee paljon turhiin asioihin, monilla tahoilla. Tuskinpa meistä kukaan on rahankäytön suhteen täydellinen. Virhearviointeja tulee itse kullekin. Julkisen puolen rahankäyttöä ajatellessa minua kuitenkin ärsyttää suunnattomasti työajan tuhlaus tänä taloudellisesti haasteellisena aikana. Eikö työurien pidentämisestä paasaamisen sijaan pitäisi pohtia enemmän työajan tehokkuutta, ilman että se tarkoittaa työntekijän ajamista loppuun ja turhaa juoksuttamista? Suomalaisen työelämän vitsaus on paperin pyörittämisen paljous. Arvokas työaika tärventyy raportteihin, selvityksiin, ilmoituksiin; pakolliseen byrokratian pyörittämiseen. Miksi kotipalvelun henkilökunnalla ei ole aikaa pysähtyä asiakkaan vierelle? Miksi päivystyksessä lääkärille ei pääse ajallaan? Miksi jatkuvasti törmää tarinoihin ja kirjoituksiin ihmisistä, jotka eivät saa sitä tukea, johon olisivat lain mukaan oikeutettuja, sillä resurssit eivät riitä paperisotaan haastavassa elämäntilanteessa? Yhdistävänä tekijänä on monesti turhanpäiväinen paperin pyöritys. Kaikki paperityö ei suinkaan ole turhaa, mutta monesti vähempikin riittäisi. Yritykset vähentää toimintojen päällekkäisyyksiä ovat positiivinen asia, jos se tarkoittaa todelliseen työhön, eli esimerkiksi kotipalvelun asiakkaan kohtaamiseen ja potilaan hoitamiseen käytettävän ajan kasvamista ja paperitöihin menevän ajan vähenemistä.

Nyt olisi todella tärkeää miettiä mistä kohdasta säästetään ja miksi. Mikä on lääkärin tehtävä? Hyödynnetäänkö nyt lääkärin tietotaito siihen tehtävään, johon hän on kouluttautunut ja josta hänelle palkkaa maksetaan? Mikä on kotipalvelussa työskentelevän henkilön tehtävä? Kuluuko aika asiakkaan palvelemiseen, paikasta toiseen kulkemiseen ja raporttien tekemiseen oikeassa suhteessa? Ovatko ihmiselle lakisääteisesti kuuluvat palvelut helposti saatavilla? Jos eivät, miksi näin on? Henkilön tiedot, taidot ja elämäntilanne eivät saa olla esteenä, sillä jokainen meistä on yhtä arvokas! Kaikista suurin kysymys mielessäni on tällä hetkellä; mikä on perimmäinen syy paperisodan määrään? En keksi muuta vastausta kuin epäluottamuksen ihmisen rehellisyyteen. Uskotaan osan kansalaisista nyhtävän epärehellisin keinoin yhteiskunnalta rahaa, kiertävän säännökset ja elävän siivellä. Epäily ei ole turha, kyllä vapaamatkustajia löytyy, mutta se ei tarkoita jokaisen tekevän niin. Erilaisten tukien viidakko on niin kirjava, että se jo yksin mahdollistaa väärinkäytökset.

Tämä pohdinta meni nyt kysymyksien esittämiseen ja yleiseen paatokseen tai liirum laarumin, miten kukin asian haluaa nähdä, mutta aion seuraavissa postauksissa syventyä mm. terveydenhuollon epäkohtiin ja mahdollisiin ratkaisuihin. Tukiviidakko, paperisota ja monet muutkin aiheet pääsevät varmasti esiin, useaankin otteeseen, sillä niistä riittää sanottavaa.

Mistä kaikki alkoi?

Niin, mistä tämä pakottava tarve avautumiseen, omien ajatusten esille tuomiseen oikein alkoi? Varmaan samasta syystä kuin monella muullakin; törmäsin epäkohtaan. Enkä vain kerran vaan monet, monet kerrat. Kun samaan ongelmaan tai epäkohtaan törmää tarpeeksi monta kertaa, tulee miettineeksi miksi asiat ovat kuten ovat. Kun törmää tarpeeksi moneen eri epäkohtaan, jossain vaiheessa tulee tarve avautua. Ainakin minulle käy näin ja totuuden nimissä on myönnettävä, että melko usein.

Olen kiristellyt hampaita, rasittanut läheisiäni pohdinnoilla siitä, miten ongelmakohtiin pitäisi puuttua, mutta eiväthän asiat siitä muutu. Maailma jatkaa menoaan entiseen tapaan, epäkohdat jäävät korjaamatta ja visiot paremmasta huomisesta jäävät päänsärkyisten lähimmäisteni kärsittäviksi. Nyt aion jakaa ajatukseni myös sinun kanssa. Virheettömiä suuret visioni eivät ole, mutta onneksi sitä eivät ole kenenkään muunkaan ideat!

Tervetuloa blogini pariin! Toivottavasti matkan varrella pohdinnoistani herää sinulle uusia ajatuksia tai voin ainakin tarjota uusia näkökulmia elämän monissa kiemuroissa.

Rouva Bloggaaja